#EtOleYksin urheilussa tapahtuvaa epäasiallistä käytöstä vastaan!

Et ole yksin on Väestöliiton ja urheilujärjestöjen luoma uusi palvelu, jonka tavoitteena on vähentää ja ennaltaehkäistä epäasiallista käytöstä ja häirintää urheilussa.

Palvelu tarjoaa puhelimessa ja chatissa tukea, apua ja neuvontaa urheilua harrastaville nuorille, aikuisille, vanhemmille ja huoltajille. Väestöliiton ja urheilujärjestöjen yhteishankkeella pyritään takaamaan, että jokainen voi harrastaa urheilua turvassa.

– Et ole yksin on Suomen ensimmäinen kohdennettu tukipalvelu, johon seksuaalisen hyväksikäytön ja häirinnän, epäasiallisen käytöksen tai kiusaamisen kohteeksi joutunut urheilija voi olla yhteydessä ja saada apua sekä neuvoja. Palvelu on valtakunnallinen. Tukipalvelun lisäksi hankkeessa vahvistetaan lasten ja nuorten itsemääräämisoikeutta, lisätään vanhempien sekä valmentajien tietoja nuorten kokeman kiusaamisen, seksuaalisen häirinnän ja väkivallan ehkäisystä, kertoo erityisasiantuntija Kirsi Porras Väestöliitosta.

Palvelussa ovat tällä hetkellä mukana Jääkiekkoliitto, Koripalloliitto, Lentopalloliitto, Olympiakomitea, Palloliitto, Salibandyliitto, Uimaliitto, Suomen urheilun eettinen keskus SUEK ja Voimisteluliitto. Hankkeen suojelijana toimii tasavallan presidentti Sauli Niinistö.

Palvelu löytyy osoitteesta www.etoleyksin.fi

Puhelin päivystää numerossa 0800 144644 ma-ti 14-17.30 ja chat ke-to 14-17.30 (etoleyksin.fi). Palvelu on toteutettu Veikkauksen tuella.

Lue lisää Et ole yksin -tukipalvelun sivuilta.