Kansainvälinen Show Racism the Red Card -seminaari pidettiin Helsingissä

6.2 – 8.2 pidettiin Helsingin Hotelli Arthurissa kansainvälinen Show Racism the Red card -seminaari, johon osallistui edustajia mm. Irlannista, Englannista, Hollannista, Tanskasta, Islannista, Ruotsista ja Norjasta. Esimerkiksi Englannista paikalle oli saapunut Ged Grebby, joka on ollut perustamassa Show Racism the Red Card -järjestöä Englannissa yli 20 vuotta sitten.

Seminaarin tarkoituksena oli jakaa hyviä käytäntöjä eri maista sekä projekteista ja pohtia mm. miten rasisminvastaista koulutusta voitaisiin tehdä eri maiden kouluissa. Paikalla olikin esittelemässä omaa toimintaansa Walter ry, joka mm. KYTKE-projektistaan kiertää suomalaisia kouluja pitämässä työpajoja teemoilla rasismi, identiteetti, suomalaisuus ja syrjintä.

Lisäksi seminaarin aikana pohdimme sitä, voisiko rasismiin ja monikulttuurisuuteen liittyviä teemoja käsitellä myös oppimispelin avulla. Paikalla oli Seppo:n toimitusjohtaja Riku Alkio pitämässä mielenkiintoisen ja toiminnallisen workshopin Helsingin keskustassa. Lisäksi viimeisenä päivänä saimme kuulla Helsingin yliopiston tutkijan Aminkeng Atabong Alemanjin viime vuonna valmistuneen väitöskirjan tuloksia antirasistisesta kasvatuksesta Suomessa.

Kolmen päivän aikana paikalla oli myös kansainvälisten vieraiden lisäksi myös kotimaisten  järjestöjen edustajia (mm. FIMU ja SPR) ja ammattiurheilijoita. Kiitos kaikille osallistuneille hienosta seminaarista!

IMG_1687

Suomalaisella oppimispelillä rasismia vastaan!

Suomalainen peli-innovaatio uudistaa rasisminvastaista työtä Euroopassa.

Oppimispeliyhtiö seppo, Jalkapallon pelaajayhdistys ja Punainen kortti
rasismille -hanke aloittavat yhteistyön, johon kuuluu rasisminvastaista
kasvatustyötä suomalaisissa kouluissa.

– Jalkapallo lajina haluaa olla vahvasti tukemassa rasisminvastaista
toimintaa. Uudenlainen pelikonsepti tarjoaa mahdollisuudet käsitellä
vaikeasti lähestyttäviä teemoja nykyaikaisilla tavoilla ja
toiminnallisin sekä liikunnallisin keinoin, sanoo toiminnanjohtaja
Markus Juhola Jalkapallon pelaajayhdistyksestä.

Autenttisessa ympäristössä pelattava peli havainnollistaa erilaisia
tilanteita, joissa rasismia voi esiintyä ja tarjoaa työkaluja, millä
voisimme ehkäistä erilaisia rasismin ja syrjinnän muotoja. Pelin avulla
rasismia käsitellään lapsia ja nuoria kiinnostavalla tavalla. Peliä
pelataan joukkueissa mobiiliteknologiaa hyödyntämällä.

Kansainvälisessä Punainen kortti rasimille –seminaarissa Hotelli
Arthurissa (Vuorikatu 19, Helsinki) tiistaina 7.2. klo 9-16 eri maiden
edustajat jakavat ideoita rasisminvastaisesta työstä. Päivän aikana
pelataan rasismikasvatusaiheinen peli Helsingin ydinkeskustassa ja
suunnitellaan tulevien pelien sisältöjä. Mukana on edustajia
Iso-Britanniasta, Irlannista, Hollannista sekä Pohjoismaista.

Punainen kortti rasismille (PKR) on Suomen monikulttuurisen
liikuntaliiton (FIMU:n) ja Jalkapallon pelaajayhdistyksen yhdessä
koordinoima hanke, joka edustaa Suomessa kansainvälistä Punainen kortti
rasismille -verkostoa. Englannissa Show Racism the Red Card -järjestö on
tehnyt aktiivisesti rasisminvastaista työtä jo 20 vuoden ajan.

– Suomen PKR -hanke on aloittanut aktiivisesti tekemään kouluvierailuita
viime vuonna. Englannissa on pitkät perinteet kouluvierailuiden osalta.
Haluamme tarjota kansainväliseen toimintaan jotain uutta ja tarjota
moderneja työkaluja rasisminvastaiseen kasvatustyöhön. Tutustuin
seppo-pelikonseptiin ja tajusin, että se on juuri sopiva työkalu meille,
sanoo hankkeen projektikoordinaattori Ilari Äijälä.

Sepolla on vahva pedagoginen tausta ja se hyödyntää pelillisyyttä
raikkaalla tavalla.
Seppo on verkossa toimiva sovellus, joka yhdistää pelillisyyden,
yhteisöllisen oppimisen ja mobiiliteknologian opetuskäytön. Seppo on
käytössä noin 500 koulussa, yhdistyksessä ja yrityksessä. Seppon
käyttäjiä on jo noin 20 eri maassa.

– Olemme erittäin ylpeitä, että saamme olla mukana näin tärkeässä
projektissa. Rasismi on räikeä ongelma niin maailmalla kuin meillä
Suomessa. Olen tyytyväinen, jos pystymme pelien avulla lisäämään
kunnioitusta toisia ihmisiä sekä kulttuureja kohtaan ja vahvistamaan
lasten ja nuorten itsetuntoa, sanoo seppon toimitusjohtaja Riku Alkio.

Lisätietoja:

Punainen kortti rasismille:
Ilari Äijälä, projektikoordinaattori
Puh. 040 417 8776
ilariaijala@hotmail.com
http://punainenkorttirasismille.fi/

seppo
Riku Alkio, toimitusjohtaja
Puh. 050 531 8044
riku.alkio@seppo.io
http://seppo.io/

EDUCA-messuilla näytettiin punaista korttia rasismille!

Punainen kortti rasismille -hanke oli mukana Suomen suurimmilla koulutusalan messuilla EDUCA:ssa Kirkon ulkomaanavun Peace United -projektin kanssa. Olemme tehneet yhteistyötä jo useissa tapahtumissa ja koemmekin, että meillä on monia yhteisiä arvoja (eri kulttuurien välinen vuorovaikutus, yhdenvertaisuus ja syrjinnän vastaisuus). Yhteisellä pisteellämme pääsi tutustumaan molempiin projekteihin paremmin ja samalla pääsi myös kokeilemaan omia jalkapallotaitojaan.

Lisää tietoa Kirkon Ulkomaanavun Peace United -projektista löytyy projektin nettisivuilta:

http://www.peaceunited.fi